Radioamatöörikurssi marraskuu 2011

From PRK-wiki
Jump to: navigation, search
TÄMÄ KURSSI ON JO PÄÄTTYNYT

Kurssin jälkipuintia: Tähän kappaleeseen on kirjattu mitä kurssin pitämisestä opittiin ja mitä olisi voinut tehdä toisin. Pääasiassa kurssi meni varsin hyvin, tavalla tai toisella touhuun osallistui 15 henkeä (+puhujat), tentissä oli 12 ja uusia pätevyystodistuksia kirjoitettiin 10 (8*T2 ja 2*T1). Ylämontulla tilaa riitti juuri ja juuri, mutta suuremman tilan hankkiminen tulee aiheelliseksi, jos yleisöä on enemmän. Kuulemma(TM) esim. sähköosastolta voisi saada luokkahuoneen käyttöön ilmaiseksi. Tällöin kuitenkin kusottelun demoaminen voi tulla hankalaksi (nyt touhua demottiin 2 metrillä kilpailussa). Yhteyden demoamista pidettiin tärkeänä ja kaivattiin lisää. Osa ehti karata paikalta ennen kisan alkua.

Mainostus sähköpostitse (osoitteita kerättiin mm. kampuskarkeloissa), ayy.fi:ssä ja muutamalla julisteella. AYY:n viikkotiedotteeseen voitaisiin laittaa pidempi ilmoitus, kalenterista generoidaan vain yksi rivi. Luentotaukoinfoa ei pidetty, vaikka puhetta oli. Tentti pidettiin takkakabinetissa (Jukka, OH2BR, tuli tenttimään).

4 iltaa oli sopiva aika, myös perusteita ehti käydä läpi. Luentokalvojen teko alusta alkaen aiheiden sopimisen jälkeen oli hyvä veto, keväällä luennot tuntuivat jäävän pirstaleisemmiksi. Myös Lassen kalvot on syytä tehdä uudelleen ja järjestellä ennen seuraavaa kertaa.

Liitu -tai fläppitaulu tai vastaava olisi ollut hyvä. Samaten projektori olisi näin suurelle yleisölle ollut jo hyödyllinen. Yhteyden pitämisen käytännöistä oltaisiin kaivattu lisää tietoa. Hyödyllistä olisi myös ollut tehdä kurssisivut (luentokalvoineen) ennen kurssin alkamista...


Mainostus

  • Sikin/AYY:n tiedotusmailit
  • ayy.fi
  • Julisteita, kunhan päivämäärät tiedetään: sähköosasto, päärakennus, taik, kauppis, sihteeristö
  • luentotaukoinfo
  • Miksi: Tähän hienot perustelut.
  • Tutkinnon hinta: 26 € (2 moduulia á 13 €) tenteistä ja 43.75 € pätevyystodistuksesta. Oma kutsumerkki (== mahdollisuus pitää yhteyksiä omalla radiolla) 18.14 €/vuosi. Kurssi ilmainen.
  • Aika: iltaisin tenttiviikon jälkeisellä viikolla eli 31.10. - 3.11.
  • Paikka: Ylämonttu, tentti takkakabinetissa.
  • Ilmoittautumiset tilojen varaamista varten: prk@list.ayy.fi


Ohjelma

Demoilta

  • Paavo pitää demon tiistaina 1.11 kello 20.00 (local). Edellyttäen että katolle saadaan edes jonkinlainen "henkari" antenniksi.

Oppitunnit

Keväällä 3h sessiot 3 iltana viikossa oli melko tiivis paketti, otetaanko tällä kertaa neljäskin ilta (ma-to)?

Moduulien opetusta voisi sekoittaa. Muutama tunti K-moduulia on turhan raskasta kuunneltavaa, joten välikevennykseksi sopii tekniikkaa.


1.

  • Aika: Ma 31.10.
  • Pääesiintyjä: Teemu OH2FXN
  • Aiheet:
    • Mistä radioamatööritoiminnassa on kyse.
    • Pätevyys vs. asemalupa.
    • K-moduuli.


2.

  • Aika: Ti 1.11.
  • Pääesiintyjä: Paavo???
  • Aiheet:
    • Mittaaminen / Mittalaitteet
    • Peruskomponentit
    • Sähköturvallisuus
    • Vahvistinluokat


    • Elektroniikkaa?
    • Mahdollisesti kilpailudemo kello 2000 (local) alkaen.

3.

  • Aika: Ke 2.11.
  • Pääesiintyjä: Teemu
  • Aiheet: Samat kuin viime keväänä:
    • Antennit/siirtojohdot --> <math>\rho</math>, SAS, SAS vaimentimen läpi, ERP, gain, liittimet
    • Radioaallot / Taajuusalueet / Eteneminen
      • Polarisaatio
    • Sovitus
    • Eteneminen voacap.com
    • Häiriöt

4.

  • Aika: Torstaina
  • Pääesiintyjä: Janne OH2GXN
  • Aiheet:
    • Radiotekniikan perusteet, Lassen OH3HZB kalvot
      • Teho/jännite/desibeli/S --> Hyötyä myös opiskelussa
      • resonanssi, Q, impedanssi
      • Modulaatio, ilmaisimet
      • Sekoitus, peilitaajuudet
      • kohina
      • oskillaattorit, suodattimet, sekoittimet
      • radioarkkitehtuurit, lohkokaavioita
      • sattumanvaraiset termit. Kaikki.
    • Vastaanottimet / Lähettimet
    • Putket, Paavo
      • Tankkipiiri

Tenttipäivä

  • Aika: keskiviikko 16.11. kello 17-21
  • Paikka: Jämeräntaival 3A, takkakabinetti.
  • Tila on varattu kello 17-21.
  • Jukka Heikinheimo (tenttijä) saapuu pitämään tenttiä kello 1830.

Kertaus / kysymyksiä

Esitelmöintiviikon jälkeen pieni tauko (viikko?) ennen tenttiä, jotta jää aikaa nettitentin harjoitteluun. Ennen tenttiä voisi olla hyvä pitää jonkinlainen epäselvien asioiden kertaamiseen keskittyvä tuokio, jotta kaikki varmasti pääsevät läpi.

Muuta

Luennoille tarjottavaa, kolaa/kahvia/karkkia.

Talosauna lämmin maanantaisin ja keskiviikkoisin.

Sisältö

Moduulien sisällöt nettitentistä yhdistelemällä/tiivistämällä. Nämä asiat pitää ainakin jollakin tasolla käydä läpi (=listata oppituntien aiheisiin).


K-moduuli

Nämä varmaan menevät luennointityylillä, koska määräyksiä on hankala päätellä vaikkapa ryhmätyökeskusteluissa yms.

  • Hätäliikenne
  • Turvallisuus --> maalaisjärjellä
  • Määritelmiä
  • Pätevyystodistus / Lupa
  • Taajuusalueet / Tehot / Alukset (tärppejä?)
  • Häiriöt
  • Tarkastukset
  • Lyhenteet/raportit/maatunnukset --> Demoamalla?
  • Yhteyden pitäminen, CEPT, Aakkoset, Suositukset --> Demoamalla?

T1-Moduuli

Haluaako joku? Erona vain lähetysteho -> vähemmän teknisille, jos on?

T2-Moduuli

  • Komponentit/piirit ja kytkennät --> teekkarijärjellä, näitä voisi pohtia keskustelemalla, haetaan koekytkentäalusta/yleismittari yms. ja demotaan, jos tulee ongelmia. Laskut menevät kaikilta piirianalyysin käyneiltä.
  • Vastaanottimet / Lähettimet --> Sekoitus, peilitaajuudet, ilmaisimet, kohinaa, oskillaattorit
  • Teho/jännite/desibeli/S --> Hyötyä myös opiskelussa
  • Putket --> Perusteet ja tärppejä?
  • Antennit/siirtojohdot --> $\rho$, SAS, SAS vaimentimen läpi, ERP, gain
  • Radioaallot/Ionosfääri --> jotain muistisääntöjä? Radion kanssa voisi kuunnella kuinka kaukaisia asemia kuuluu (onko toimivia roippeita tarpeeksi monelle bandille?). Suhteellisen epämääräinen menetelmä -> nyrkkisääntöjä.
  • Mittaaminen --> Mittari käteen?
  • Häiriöt


Materiaalia

Koulutusmateriaalia:

SRAL:n koulutussivu: [[1]]

Nettitentti: [[2]]

Tamperelaisen veljeskerhon kurssimateriaalit: [[3]] Määräysten ja turvallisuuden osalta seurataan näitä.

PRK piti kurssin 2005, tässä Lasse Latvan materiaalit. Aiheina modulaatiot ja radiotekniikan perusteet http://llatva.kapsi.fi/rakurssi/

Radionuorten lyhyehkö johdatus: [[4]]

Teemun kalvot: antenneja, aaltojohtoja ja etenemistä [[5]]

Wirallisempia lähteitä K-moduulille

SRAL:n viestintävihko [[6]]

Radioamatöörimääräys: [[7]]

Radiolaki: [[8]]

Tiivistelmä radio-/rikoslaista radioamatöörin näkökulmasta: [[9]]

ITU: [[10]] Prefiksit, kansainväliset säädökset, Q-lyhenteet

IARU region 1: [[11]] taajuuksien käyttösuositus

CEPT: T/R 61-01, T/R 61-02, (ECC/REC/(05)06) [[12]] työskenteleminen muissa maissa

Wirallisempia lähteitä sähköturvallisuuteen

Kodin sähköturvallisuusopas: [[13]]

S-118.2101 Valaistustekniikka ja sähköturvallisuus: [[14]] 4. luento, paljon ylikurssin asiaa

Standardeja: Paperiversiot pääkirjastossa, IEC 60364-4-41, IEC 61140

Radioamatööri pätevyystodistuksen ja -asemaluvan hakeminen