Historiikki

From PRK-wiki
Jump to: navigation, search

Polyteknikkojen Radiokerholla on otettu tavoitteeksi kerätä kasaan historiikki 70:llä vuosijuhlilla (2015) julkaistavaksi.


Kuvat

PRK:n valokuva-albumit on skannattu, kuvat ovat katsottavissa kerhon kuvagalleriassa. Osa gallerian kuvista on monen kuvan kollaaseja, joista pitäisi rajata yksittäiset valokuvat erilleen ja kirjoittaa kuvatekstit auki. Dia-arkisto odottaa digitoimistaan. On toivottavaa että kaikki kertovat tietojaan kuvien aiheista, ihmisistä, paikoista ja tapahtumista.

Jos jollakin on omia kuvia, joita haluaa kerholle jakaa mahdollisesti historiikkiin lisättäväksi tai kerholle muuten ei historiikissa julkaistavaksi, kannattaa johtokunnalta tiedustella toivottuja toimintamalleja.

Tarinat

Myös erilaiset tarinat ovat mielenkiintoista luettavaa ja historiallisesti arvokasta tietoa, vaikkei niihin liittyviä kuvia olisikaan välttämättä saatavilla. Pyydämmekin jakamaan muisteloita kerhon toiminnasta ihan pienistä muistikuvista aina seikkaperäisiin kertomuksiin isommista tapahtumista.

Jos tarinaa syntyy paremmin suullisesti, voidaan myös tarinat nauhoittaa ja kirjoittaa auki.

Muut tallenteet

Kerholla on mahdollisuus lukea monia erilaisia tallenteita vanhan materiaalin hyödyntämiseksi tai palauttamiseksi.


Kerhon historia

Kerhon merkkipaalut aikajanalla. Tähän tarvitaan vanhat toimintakertomukset arkistosta.

1945 - Perustettiin

197? - Sähköosastolta JMT3:een

198? - yhdistysrekisteriin

198? - Jäsenmäärä kasvaa rajusti

19?? - Alamonttu muuttaa nykyiseen paikkaansa